|
ECH Aihe eli "Halla" asteli ensimmäiset askeleensa Imperianon (silloisen Échenauerin)
pihassa eräänä auringonpaisteisena talviaamuna marraskuun loppupuolella. Edellisyönä sataneeseen paksuun hankeen
nuori tamma tutustui heti trailerista päästyään ja katseli avaraa tallipihaa korvat höröllään. Halla oli tullessaan
vasta hieman alle vuoden ikäinen.
Hallan entinen omistaja oli edellisenä iltana soittanut minulle ja ehdottanut, josko olisin kiinnostunut
saamaan kauniin suomenhevostamman talliini, sillä oman kovin äkkiä tulleen tilanteensa vuoksi joutui hän luopumaan
varsasta ja muutamasta muusta hevosestaan niin pian kuin suinkin. En aluksi ollut lainkaan varma, halusinko talliini
uutta hevosta (saatika sitten noin nuorta), mutta nähdessäni neidin sitten ensimmäistä kertaa, en kahdesti vastausta
miettinyt. Halla oli alkuperäisellä kasvattajallaan ollut pelkkä Halla, mutta koska hänellä ei ollut
mitään jälkeenpäin tullutta ehdotustani vastaan, tuli varsan viralliseksi nimeksi ECH Aihe ja tästä tuli
Échenauerin virallinen kasvatti.
Hoitaessa Halla on varsin mukava ja ystävällinen, oikein esimerkillinen tapaus. Toki huonoina päivinään
saattaa tamma vaikuttaa hieman nyrpeältä ja yhteistyöhaluttomalta, mutta yleisesti ottaen kiva hoitaa. Hieman kutiaa
masustaan, muutoin harjattavissa ja hoidettavissa ongelmitta. Kavioitaan nostaa toisinaan vähän laiskasti.
Taluttaessa Halla saattaa toisinaan koittaa rynnäköidä suuntaan jos toiseenkin, jos tarpeeksi jostain innostuu (esimerkiksi
heinäkasa on tämän neidin mielestä erinomainen kiintokohde), mutta ei häntä paljoa tarvitse komentaa hillitäkseen.
Traileriin Halla menee kuin vanha tekijä, eikä lastaus ole minkäänmoinen ongelma.
Ratsastaessa Halla on reipas ja eteenpäinpyrkivä, välillä tammaa saa hillitä turhankin paljon jotta tempo
pysyisi edes kohtuurauhallisena. Hallaa saa ratsastaa keskittyneesti ja huolella saadakseen neitokaisen kulkemaan oikeaoppisesti.
Halla painaa usein kovastikin kädelle, joten puolipidätteitä, istuntaa ja pohkeita on käytettävä paljolti etuosan keventämiseksi.
Suustaan hieman kova. Peräänantoon tamma menee helposti ja kun tahdin saa sopivaksi ja hevosen kuuntelemaan, on lopputulos
melkolailla hieno ja palkitseva. Halla omaa suurehkon ravin ja lennokkaan, pitkän laukkaaskeleen. Taipuu hyvin, joskin
saattaa helposti fuskata taivutuksissa ja oikoa kovastikin. Sisäpohketta voi siis käyttää taivutellessa säästelemättä.
Esteillä Halla menee ja kovaa. Tamma rakastaa hyppäämistä ja melko usein radalla kaahataan hillitöntä vauhtia
lukuisista pidätteistä huolimatta. Ponnistusta riittää, ja ahkeran treenaamisen kautta Hallalla on hyvinkin toivoa kilparadoilla
tulevaisuudessa.
Ajaessa Halla liikkuu reippaasti ja rennosti. Tamma viihtyy kärryjen edessä kenties vieläkin paremmin kuin ratsun töitä
tehdessään ja nauttii saadessaan ravata kunnolla. Liikettä tytöltä löytyy siihen malliin, että ravurinakin olisi saattanut pärjätä
kiitettävästi.
Maastossa tamma on virkeä ja reipas. Hän kulkee korvat hörössä ja rennosti, eikä säikähtele oikeastaan juuri mitään.
Vastaan kävelevä hirvi tai ohitse ajava rekka ovat Hallan mielestä vain kiinnostuneen katselun arvoisia, eikä puiden seasta esiin
loikkaava rusakkokaan tammaa juuri säikäytä. Halla on pirteä maastoilija ja koittaa silloin tällöin karata hieman nopeampaan askellajiin,
mutta kuuntelee kyllä pidätteitä silloin kun niitä annetaan. Laukatessa neiti saattaa innostua ja lämmetä hieman ylimääräisiä, mutta
käsistä ei lähde oikeastaan koskaan.
|